27.3.2016



4 viikkoa takana ja 4 edessä




Hei!



Nyt on puolet työharjoittelusta käyty ja puolet vielä jäljellä. Neljässä viikossa on ehtinyt oppia paljon uutta. Esimerkiksi oppisin malesia kieltä ja tekemään vähän malesialaisia ruokia.
Uskalsin puhua enemmän asiakkaille.

Työharkoittelu on ollut mielenkiintoista ja opettava,olen todellä tyytyväinen valintaani etsiä itse työharjoittelupaikka. Työpäivät ovat kivoja, joka päivä tulee eri maista asiakkaita. On mukava tutustua eri maiden kulttuuria tapojaan. Aika on mennyt todella nopeasti. 

Lähellä työpaikkani nimeltä underwater world on Malesian suurin meriakvaario tarjoaa kaikenikäisille kivoja  viitteitä. Siellä on yli 500 eläinlajeja ja paljon erilaisia harvinaisia kaloja esim. jättimeriahven, hait, jättiläinen, liemikilpikonnia, on myös paljon akvaariokaloja ja lisäksi myös pingviinejä.


Underwater World of Langkawi Island















6.3.2016

Kolmas viikko 

Tervehdys,


Kolmas viikko on jo puolessa välissä ja päivät tuntuvat menevän todella nopeasti,johtuen ehkä kiireisestä työtahdista. Tällä viikolla tulee enemmän asiakkaita kuin viime viikolla.

Langkawissa tällä hetkellä on +40 astetta. Paljon metsissä on ollut metsäpaloja. Koulu ei tarvitse mennä koska liian kuuma. Haluaisin mainita myös miten vapaa-ajan vietetään. Yleensä arkisin ei tosiaan kauheasti ole aikaa mitään ihmeempiä. Aamulla ennen töitä käydään yleensä ulkona syömässä aamupalan ja ihmiset viihtyy töiden jälkeen paljon ravintoloissa.

Viikonloput menee rentoutuen ja shoppailin. Nuoret käy paljon elokuvissa ja laulamassa karaokea.